
Jari Kaunisto
Diplomi-insinööri, toimitusjohtaja, Arctic Cowboys Ltd Oy:n hallituksen pj. ja johtava asiantuntija
jari.kaunisto@arcticcowboys.fi
Olen tuotantotalouden diplomi-insinööri. Minulla on yli 35 vuoden laaja kokemus taloushallinosta ja hallinnon johtotehtävistä. Olen toiminut kansainvälisessä ympäristössä puusepän- ja kylmälaiteteollisuudessa sekä PKT-yritysten liiketoiminnan suunnittelussa ja kontrolloinnissa. Olen Arctic Cowboysin hallituksen puheenjohtaja ja vastaan yhtiön hallinnosta oman yritykseni Bisneskontrolli Oy:n kautta.
Ennen nykyistä yrittäjäuraani olin kahdeksan vuotta Helkama Forste Oy:ssä konsernin talousjohtajana. Toimintaa oli viidessä maassa, ja vastasin emoyhtiön hallinnosta sekä kontrolloin tytäryhtiöitä, joissa olin myös hallituksen jäsenenä.
Tätä ennen palvelin Fenestra Oy:ssä muun muassa konsernin bisneskontrollerina, vientijohtajana ja hallintopäällikkönä sekä emoyhtiö Parma Oy:n tytärkonsernin talousjohtajana. Toimintaa oli kuudessa maassa ja vastasin emoyhtiön taloushallinnosta ja tytäryhtiöiden kontrollista sekä välissä myös jonkin aikaa kotimaan BtoB-liiketoiminnasta ja konsernin viennistä.
Olen toiminut useissa yhdistyksissä ja luottamustoimissa mm. Rotareissa, Round Tablessa, Forssan Seudun Osuuspankin sekä IT-yhtiö Lounean hallintoneuvostossa vastuullisissa tehtävissä.

Jaakko Kilpeläinen
Diplomi-insinööri, johtava asiantuntija
jaakko@jaacon.fi
Olen tuotantotalouden diplomi-insinööri. Minulla on yli 30 vuoden laaja kokemus kansainvälisen logistiikan, ulkomaankaupan ja teollisen tuotannon tehtävistä. Yrittäjyydestä minulla on kokemusta lapsuuteni ja nuoruuteni lisäksi noin 25 vuotta.
Teen töitä asiantuntijana Arctic Cowboysin Jaacon-yksikössä liiketoiminnan kehittämiseen, yritysten kriisien hallintaan ja rahoituksiin liittyvissä kysymyksissä. Toimeksiantoihini kuuluu usein yhtiöiden hallituksien toimintaan osallistuminen ja interim-toimitusjohtajan tehtävien hoitaminen. 1.3.2021 alkaen toimin myös ELY-keskusten yritysten kehittämispalvelujen asiantuntijana analyysi ja konsultointi -palveluissa.
Aiemmin toimin konsultoinnin tehtävissä Bastioni Oy:ssä sekä johtotehtävissä Saimaa Lines Ltd Oy:ssä, Steveco-konsernissa ja TBE System Oy:ssä sekä hallituksen puheenjohtajana Arktos Group Oy:ssä.
Merkittävin luottamustoimeni on ollut Norjan kuningaskunnan kunniakonsulina toimiminen 12 vuoden ajan.

Rachid Farah
Diplomi-insinööri, asiantuntija
rachid@jaacon.fi
Olen rautatietekniikan diplomi-insinööri Pietarin rautatieyliopistosta.
Olen tehnyt pääosan työurastani kansainvälisen logistiikan tehtävissä ja luonut useille asiakkailleni kokonaisia toimitusketjuja (SCM).
Olen toiminut operatiivisena maajohtajana Venäjällä Pietarissa ja Moskovassa mm. Credotrans Oy:ssä, Steveco Oy:ssä, TBE System Oy:ssä ja Saimaa Lines Ltd Oy:ssä. TBE System Oy:ssä olin yksi perustajista ja myös hallituksen jäsen.
Myytyämme TBE System Oy:n siirryin asteittain yrittäjäksi TCS Oy:öön. Tein logistiikan konsultointia erityisesti venäjän-, arabian- ja ranskankielisille asiakkaille.
Viimeisin suuri projektini oli kumppanuus brittiläisen Hampton Business Solutions Ltd:n kanssa. Käynnistin ja organisoin eksoottisten hedelmien ja vihannesten kaupan ja logistiikan Afrikasta, Intiasta ja Etelä-Amerikasta Lähi-Itään ja Venäjälle.
Olen liittynyt Arctic Cowboys Ltd Oy:n JaaCon-yksikköön neuvonantajaksi, ja tarjoan kielitaitoni ja operatiivisen osaamiseni uusien asiakkaiden käyttöön.

Petri Väisänen
Diplomi-insinööri, johtava asiantuntija
petri.vaisanen@arcticcowboys.fi
Olen energiatekniikan diplomi-insinööri. Minulla on yli 35 vuoden laaja kokemus energia- ja ympäristöalan suunnittelu- ja konsultointipalveluista ja liiketoiminnan johtamisesta.
Teen töitä Arctic Cowboysin asiantuntijana energiaan ja ympäristöön liittyvissä kysymyksissä.
Aiemmin toimin kahdeksan vuotta valtion kestävän kehityksen yhtiön Motiva Services Oy:n toimitusjohtajana. Vastasin yhtiön operatiivisen toiminnan käynnistämisestä, kannattavasta kasvusta ja liiketoimintojen yhtiöittämisestä. Toimitimme energia- ja resurssitehokkuuden konsultointipalveluja yrityksille ja vastasimme pohjoismaisen Joutsenmerkin ja Euroopan ympäristömerkin toiminnoista Suomessa. Toimin myös aktiivisesti eri pohjoismaiden toimintojen integroimiseksi Nordisk Miljömärkning -organisaatioon, ja olin sen hallituksen jäsen perustamisesta lähtien.
Tätä ennen palvelin Pöyryn ja Ekonon energiayhtiöissä viisitoista vuotta kahtena eri ajanjaksona suunnittelijana, projektipäällikkönä ja uusiutuva energia -liiketoiminta-alueen johtajana. Konsulttiliiketoiminnan välissä toimin viisi vuotta startup-yrittäjänä kaatopaikkakaasuprojektien toteutuksessa ja yrityskaupan jälkeen saman alueen liiketoimintajohtajana Sarlin-Hydor Oy:ssä.
Merkittävimmät työhön liittyvät luottamustoimeni ovat olleet Suomen Biokaasuyhdistys ry:n ja Bioenergiayhdistys ry:n edeltäjän Finbion puheenjohtajan tehtävät.

Hannu Raudaskoski
Diplomi-insinööri, kulttuurituottaja
hannu.raudaskoski@arcticcowboys.fi
Olen energiatekniikan diplomi-insinööri.
Työurani olen kuitenkin tehnyt pääosin Rovaniemen steinerkoulussa aina vuoteen 2009 saakka. Opiskelin työn ohessa steinerkoulun opettajaksi Snellman-korkeakoulussa ja lisäksi suoritin opettajan pedagogiset opinnot ja matematiikan aineopinnot Lapin yliopistossa. Viimeisimpänä suoritin muusikon ammattitutkinnon Tornion konservatoriossa 2020.
Vuonna 2009 aloitin populaarimusiikin läänintaiteilijana Taiteen edistämiskeskuksessa. Määräaikainen työ jatkui vuoden 2015 loppuun asti. 2016 – 2017 koordinoin Taide tavoittaa –hanketta Lapin sairaanhoitopiirille ja Laitakaupungin laulut –hanketta Rovaniemen kaupungille.
Tällä hetkellä toimin kulttuurituottajana Rovaniemen kaupungilla päätehtävänäni käynnistämäni Kunnan Pojat –rytmiorkesterin toiminta.
Olen verkostoitunut hyvin Barentsin alueen kulttuuritoimijoiden kanssa. Olen mukana erilaisissa alueen hankkeissa, joissa pyritään mm. kehittämään kulttuurimatkailua ja elvyttämään kylien elämää kulttuurin keinoin. Murmanskissa vuosittain järjestettävälle Barents Bird –festivaalille olen järjestänyt säännöllisesti suomalaisia artistivieraita. Kymmenen vuoden ajan olen pyörittänyt Rovaniemen kulttuuritalo Korundissa Plukihäiriö jazz & blues –klubia.
Arctic Cowboys Ltd Oy • Säästöpankinkatu 2 • 30100 Forssa